ARSON ROX
kuollut 30.8.2010
ARSON ROX
kuollut 30.8.2010
|
trakehnerori Arson Rox, 160 cm, ruunikko Tutustuin Arsoniin eräänlaisilla kasvattajapäivillä, mukana oli myös Roxbury esittelemässä vuoden 2009 lupauksia. Parikuiset varsat vaikuttivat huolellisen jalostustyön tuloksilta, joten päätin hivuttautua lähemmäs kehää Roxburun varsojen ollessa esittelyvuorossa. Kaikki varsat ilmoitettiin myös myytäviksi. Joukossa oli kaksi rautiasta tammavarsaa, kumpikin hieman hienommasta saksalaissuvusta sekä kaksi orivarsaa, joista toisen isä edusti Suomea ja toisen suku oli menestynyt kansallisella tasolla ympäri Eurooppaa. Tarkoituksenihan ei ollut kysellä hevosista sen enempää, vain vilkaista lähempää näitä siniverisiä varsoja ja jatkaa karkkikojuille. Pimeä voima sai minussa kuitenkin vallan ja pakotti minut kasvattajan, Rion puheille. Myyntipuheeni ilmeisesti vakuutti hänet ja päädyin kansainvälisen suvun omaavan Arsonin omistajaksi. Olin enemmän kuin tyytyväinen varsaan. Rio lupasi esitellä varsaa henkiökohtaisesti Roxburyssä seuraavana päivänä, jonne ajoinkin heti aamusta katsomaan Arsonia. Päästessäni talliin Rio läimäyttikin narun käteeni, jonka päässä seisoi tumma, hölmistyneen oloinen orivarsa. Hetken ajan tuijotimme orin kanssa toisiamme, lopulta sen huomio kiinnittyi oven pielessä rehottavaan ruohoon ja kiskoi minut mukanaan tallin läpi ovelle. Tuon tilanteen tulen muistamaan aina... Se oli nöyryyttävää, miettikää nyt! Pieni alle puolivuotias kiskoo aikuista naista perässään. Ei Arson kiusallaan mitään tehnyt, pieni hömppä varsa. Siirryimme tallin sisätiloista ulkokentälle, jonne tuotiin myös orin emä. Parivaljakkoa irtojuoksutettiin nähdäkseni Arsonin puhtaat ja lennokkaat liikkeet. Siinä oli enemmänkin kuin kouluhevosen verta - se näytti jumalaiselta ravatessaan rauhallisesti kauniin emänsä vierellä. Varsa oli nähtävästi oppinut myös moitteettoman näyttelyasennon jo kohdussa. Rio leveili upealla varsallaan vielä viimeistä kertaa ennenkuin se laillisesti siirtyisi minulleen. En löytänyt orista mitään vikaa. Se käyttäytyi rauhallisesti ja tutki ympäristöä jatkuvasti korvat höröllä, mikä oli terveen ja elämäniloisen hevosen merkki. Löimme kaupat lukkoon ja jäin odottamaan kesään. Omakotitaloni pihassa on ennenkin asunut hevosia, joten Arson sai ensimmäisen asuinpaikkansa myös sieltä. Kun tarkemmin miettii, jokainen kilpahevoseni on saanut ensimmäisen kotinsa sieltä. En kuitenkaan halunnut, että Arson joutuisi olemaan yksin, joten toin toisen nuoren orini, Rollen Arsonin seuraksi tarhailemaan ja talliin poikien juttuja puhumaan. Arson muutti meille kotiin heti vieroituksen jälkeen ja ikävöi äitin perään kauan aikaa, ennenkuin asettui kodiksi. Rollen kanssa ori tuli heti juttuun ja pojat pidettiin samassa tarhassakin hetken aikaa, mikä ei (tietenkään) ollut orien kasvaessaan mikään turvallinen vaihtoehto. Kuten kaikki muutkin varsani, Arsonin halusin kouluttaa itse. Meillä kotona on asunut aina niin paljon hevosia, että tarhojen, kolmipaikkaisen tallin ja laidunten lisäksi meillä on valkoaitainen pohjustettu kenttä, joka toimi kesällä erinomaisesti. Talvisin varsojen kanssa siirryttiin lähitallin maneesiin, jonka käytöstä kuitenkin peritään mielestäni järjetöntä vuokraa. Arson sai satulansa selkään ensimmäistä kertaa reilun kolmen vuoden ikäisenä. Minun ja Arsonin välille oli kolmen vuoden aikana ehtinyt syntyä käsittämätön side, me kumpikin ymmärsimme toisiamme vain vilkaisemalla päälle. Orin luottamuksen huomasi koulutusvaiheessa, se luotti tietäväni, mitä teen, vaikka kaikesta se ei pitänytkään. Satula lensi monta kertaa kun se ensi kertaa selkään istutettiin. Lopulta Arson alkoi yhdistämään satulan miellyttäviin kokemuksiin, kuten raikuviin kehuihin ja herkkuihin. Vaativattomana hevosena Arson ei pistänyt pahakseen, vaikka herkut jäivät pois, mutta satula pysyi selässä. Olin sanoinkuvaamattoman ylpeä. Suitset olivat Arsonille tuolloin jo vanha juttu, sillä keväällä olimme kiertäneet useammissa näyttelyissä, joista keräsimme myös menestystä ja nimeä. Talutus, hoitotilanteet ja varustus olivat Arsonille arkipäivää. Seuraavaksi aloin jännittämään ensimmäistä selkäännousua. Oli talvi ja vietimme kallista aikaa lähitallin maneesissa. Arsonia oli juoksutettu satula ja pieni paino selässään, mutta kukaan kaksijalkainen ei sinne ollut vielä noussut. Olimme totutelleet paljon ajatukseen eikä ori pitänyt siitä lainkaan. Isä ja setäni pitivät orista kiinni kun ponnistin itseni jalustimen varaan, minkä seurauksena setä sai muodokkaan mustelman käsivarteensa. Ori kuitenkin ymmärsi tehneensä väärin ja malttoi mielensä, kun koitimme uudestaan. Orilla on ollut aikaa sulatella ajatusta siitä, että joku ratsastaisi sillä. Silloin oli 13. päivä lokakuuta. Isäni oli taas apuna pitäen jo siinä vaiheessa lihaksikkaasta Arsonista kiinni, kun minä nousin selkään panssaroituneena. Ori peruutti itsensä seinään ja jäi jäykkänä seisomaan paikoilleen kun tunsi vajaan 60 kilon painolastin selässään. Se käänteli korviaan ja kuunteli rauhallista ääntäni. Viitoin isää päästämään irti, itse istuin selässä hetken, sitten heittäydyin alas ja Arson sai jälleen paistatella kiitollisuudessa. Luottamus kasvoi päivä päivältä ja harjoitus harjoitukselta. Arson huomasi, ettei joutunut manalaan, vaikka välillä kiikahdinkin sen selkään. Ori huomasi myös olevansa yhä elossa, vaikka käveli eteenpäin minun istuessa selässä. Ori osoittautui rehdiksi ja oppivaiseksi. Se muisti opetellut asiat vielä useamman päivän päästä eikä säätänyt omiaan jos ei tiennyt mitä tehdä. Arson ilmoitti tekemällä äkkipysähdyksen, jos ei tiennyt, mitä halusin. Kärsivällisyydellä ja lukemattomien virheiden kautta olimme siinä tilanteessa, että päätimme kokeilla ensimmäistä laukkaympyräämme. Oli kevät ja aurinkoinen päivä, joten teimme ensimmäisen laukkaharjoituksen kentällä. Arson totteli uskomattoman hyvin ääniapuja, mikä varmasti johtui siitä, että sitä oli juoksutettu paljon liinassa ja olipa ori osoittanut toimivansa erinomaisesti myös kärryjen edessä, missä käytin lähinnä vain ja ainoastaan ääniapuja. Ravailimme orin kanssa tuttuun tapaan pääty-ympyrällä. Askel oli kiirehtiväinen eikä kovinkaan tasainen. Arsonin sai ratsastaa kunnolla lämpimäksi ennenkuin se sai tahtia ja tempoa askeliinsa. Ori hölmistyi kunnolla kun pyysin siltä laukkaa, mutta lopulta se sieltä tulikin. Arson laukkasi raketin lailla, tuhatta ja sataa tehden kuolettavan vaarallisia käännöksiä kulmissa - juuri sellaiseksi olinkin kuvitellut ensimmäisen laukkamme. Laukka ja tempo olivat projektimme aina kesään asti. Kesällä Arsonin ollessa viisi ja puoli vuotias siinä ilmeni kouluhevosen piirteet. Orin lihakset olivat kehittyneet juuri oikeilta alueilta ja se oli laatutyypiltään ja rakenteeltaan muutenkin erinomainen. Ratsastaessa se oli alusta loppuun kuuliainen ja rauhallinen eikä tehnyt mitään ennen käskyäni. Taisi Arsonilla olla pieni pelko takana. Monesti ori on saanut melkoista huutia kun on yrittänyt leikkiä kustannuksellani. Arson ja minä olimme erottomattomat. Orista kehittyi viisas, rehellinen ja varma kouluratsu. Se oppii jatkuvasti yhä enemmän. Uskon siinä olevan potentiaalia aina Grand Prix tasolle, tosin en ole varma sen pienestä koosta. Joka tapauksessa ori tulee valloittamaan vähintään Intermediate luokkia! Oria voisi sanoa tavalliseksi nelijalkaiseksi tallaajaksi, joka ei anna ensivaikutelmaa miljoonien arvoisesta GP-tason siitosorista. Ori asustaa meillä kotona Rollen kanssa, jolta Arson on varmaankin oppinut hyvät tallitapansa. Rolle kuitenkin on oreista se vanhempi ja pomottaa usein Arsonia minkä ehtii. Arson on rauhallinen oriksi, vaikka välillä sukupuolen valtava kiihko ottaa vallan ja ajaa Arsonin epätoivoisiin, orimaisiin tekoihin, kuten tarhasta karkaamiseen ja pomotteluun näin yleensäkkin. Perus-Arson on se, joka kiltisti odottaa, että saan sen iltapöperot ruoka-astiaan eikä edes katso annostaan ennen lupaani. Vaikka karsinan ovi olisi auki, se ei astu milliäkään ovirajan yli ellen pyydä sitä tulemaan. Näihin tapoihin Arson on oppinut aivan varsasta asti. Muistan nuorempana hevostyttönä kuinka olin kateellinen vanhemman kaverini hevosesta, joka ei tehnyt mitään ilman omistajansa lupaa. Oria nähtiin kotitallilla harvoin riimun päässä, sillä se seurasi, pysähtyi ja juoksi omistajansa vierellä. Sain hirmuisen motivaation omistaa itsekkin joskus sellaisen hevosen. Arson on myös niin miellyttämisen haluinen hevonen, että se aivan pakahtuu saamistaan kehuista kun käyttäytyy siivosti. Tämä tapaus on kuitenkin sen verran energinen, ettei tulisi kuuloonkaan taluttaa oria ilman riimunnarua edes omalla pihamaalla. Arson hyppii ja pomppii joka ikinen aamu päästessään tallista tarhaan tai laitumelle. Älytöntä millaisen ilon ulkoilu voi tuottaa jollekkin... Arsonilla on aina sama kaava sen päästessä aamuisin ulos: laukataan hillitöntä vauhtia aitausta ympäri, härnätään Rollea niin, että se melkein syö Arsonin, syödään, nukutaan ja jos jaksaa niin tehdään ilkeyksiä, esim. purraan tai potkitaan aitaa tai joskus jopa karataan naapurin Teuvon omenapuulle ja sitten syödään vähän lisää. Muuten Arson on mukava kaveri taluttaa ja siksi teemmekin etenkin kesäisin paljon kävelyretkiä läheisissä metsissä ja maanteillä. Arson on kevyt ja mukavan virkeä, eikä sitä tarvitse hinata perässä tai pukkia syrjään kun se on kävellä päälle. Myöskään traileriin taluttaminen ei ole ongema, onhan Arson reissanut pienestä asti ja ori on yhdistänyt trailerin mielenkiintoisiin matkoihin ja jännittäviin päämääriin, joissa tapaa uusia heppakavereita. Trailerista pois tulo on ollut pieni ongelmamme viime aikoina, Arsonista on hirveää kulkea sokkona ramppia alaspäin ja vielä takaperin. Usein se tuleekin sieltä pois yhdellä isolla loikalla ja silloinkin vain minun syyssäämänä. Näky on varmasti huvittava ja usein monta hymyilevää naamaa onkin ollut seuraamassa tätä showta kisapaikoilla. Arson ei tiedä varmaankaan mitään niin ihanaa (omanasoseen jälkeen) kuin harjaushetket. Joskus kuulostaa, että Arson kehräisi kun suka liikkuu tasaisin yhtämittaisin vedoin sen karvalla. Se antaa hyvin hoitaa itsensä eikä pistä lainkaan pahakseen, vaikka sen turkissa ei mutatakkuja olisikaan. Kaviot ovatkin asia erikseen. Takajalat ovat aina puhdistettava tappelun kautta eikä Arson muuten ole mikään kepeä vastus! Kukaan ei osaa arvata mikä niiden takakavioiden putsaamisessa on Arsonin mielestä niin vastenmielistä. Varustus ja satulointi on Arsonille merkki jostain tosi kivasta, siksi se tuntuu aina heräävän uudestaan henkiin kuullessaan solkien kilinää. Joskus orilla oli tapana vetää ilmaa pussit täyteen satulavyötä kiristäessä, mutta tuo paha tapa on jo karsiutunut pois ja onneksi niin - en voi sietää pullistelevia hevosia. Päivästä riippuen kuolaimet eivät aina maistu orille, mutta kuuliaisena ja nöyränä hevosena se kuitenkin alistuu ihmisen tahtoon ja ottaa nuo elämästä ja kuolmeasta määräävät rautapalat suuhunsa. Arson ei ole aina ollut ratsuna sellainen, kun se on nyt. Ennen sillä tuntui olevan kiire joka paikkaan eikä ori meinannut malttaa odottaa apuja vaan ennakoi hyvin paljon mikä usein johti virheisiin. Iän myötä Arson on oppinut tasapainoiseksi ja kärsivälliseksi ratsuksi joka on hyvin miellyttämisen haluinen. Arsonilla on suvussa kulkevat lennokkaat ja erittäin näyttävät askellajit jotka vaihtuvat puhtaasti ja sulavasti. Olemme aina pitäneet huolta orin notkeudesta ja lihaksistosta jonka tulos näkyy tänäpäivänä, sillä Arson taipuu kissan lailla. Kuumuus, hiki ja rasitus paljastavat sen treenatun kropan jota kukaan tamma ei voi olla tuijottamatta. Arson on virkeä ratsu, joka kuitenkin osaa olla vaativa jos niin tahtoo. Se vaatii ratsastajan jokaisen lihaksen käyttöön eikä ole osaavinaan pohkeenväistöä ilman kättä, pohjetta, painoapuja ja katsetta - joopa joo. Ei tarvitse kuin ajatella niin ori tekee, mutta joskus Arsonista on ihanaa laittaa myös ratsastaja töihin. Kouluratsastus on tämän orin bravuurilaji, siitä ei päästä mihinkään. Arson oppii valtavan nopeasti ja on itsevarma. Se luottaa itsensä tietävän mitä tehdä ja miten. Minusta se on valtavan ihailtava piirre Arsonissa. Oria ajateltiin toivottamaksi tapaukseksi esteratsastukseen. Kuiten vielä koulutusvaiheessa työskentelimme paljon myös esteillä jotta mielenkiinto säilyy ja Arson nautti hyppäämisestä ihan silmin nähden. Nykyään kuitenkin kouluratsastus tuo orille suuremman tyydytyksen vaikkakin esteet ovat ihanaa vaihtelua koulutreeniin. Hyppykapasiteetti on yllättävän korkea, mikä sekin varmasti kulkee veressä, löytyyhän suvusta useampi monitoimihevonen, joiden varsat ovat saattaneet menestyä esteillä itseasiassa paremmin kuin koulussa. Arson on aivan eri luonne esteillä - se on malttamaton ja suorastaan hyökkii esteitä kohti. Ratsastajalta vaaditaan rauhallisuutta, tasapainoa ja vielä enemmän päättäväisyyttä. Arsonille täytyy osoittaa että ennen ei puomeja ylitetä ennenkuin ratsastaja niin määrää. Hyppytekniikka on moitteeton ja puhdas. Etenkin irtohypytyksestä ori nauttii silmittömästi! On ihanaa juosta niin lujaa kuin jaloista lähtee ja välillä ponkaista yli metrin korkean puomiaidan ylitse. Arson toimii kärryjen edessä vähintään yhtä hyvin kuin kouluratsuna. Se nauttii rauhallisista kärryretkistä kesäisillä hiekkateillä ja kokee itsensä selvästi muita arvokkaammaksi saadessaan kantaa valjaita ja vetää nelipaikkaista antiikkikärryä. Kyllä vain, meillä kotona on isopyöräiset antiikkikärryt ja Arsonille täysin istuvat valjaat joista löytyy silmälaput ja kaikkea! Tämä ori se vasta onkin näky kärryjä vetäessään... Hiekkateistä puheen ollen, Arson on osoittanut olevansa täysin maastovarma. Sen jalat ovat vahvat eikä ori kompastele oikeastaan koskaan edes vaikeakulkuisella metsäpolulla. Kaippa se vähän nostelee jalkojaan egomaisen korkealle, mutta ainakaan ei kaadu turvalleen. Rekat saattavat aiheuttaa prinssille sydänkohtauksen, muuten autot ovat Arsonin kavereita. Rekan tullessa näkökentälle on jo Arson laukkaamassa kotia kohti. Aina se ei ole rekkoja pelännyt, mnutta ori jäi kammoksumaan erästä pirumaista rekkakuskia ja tämän verenpunaista puurekkaa joka tööttäili ja ajoi tuhatta ja saata ohitsemme kun olimme Arsonin kanssa maastossa. Tuolloin Arson hyppäsi syvään ojaan karkuun ja minä jäin pientareelle. Rekka ei edes pysähtynyt vaan ajoi päinvastoin nopeampaa pois paikalta. Onneksi Arson ei lähtenyt mihinkään. Yleensäkkään kun ratsastaja tippuu, Arson ei ota askeltakaan, varsinkaan maastossa. Kentällä tai maneesissa se saattaa hyvinkin juosta villihevosen lailla voitonriemuisena ympäri uraa. Eläinlääkäri on Arsonin vanha kaveri. Sama eläinlääkäri on hoitanut meidän oria kohdusta asti ja Arsonille tämän henkilön näkeminen on aina iloinen asia. Se ei pelkää piikkejä tai muutakaan vaan seisoo rauhallisena odottaen toimenpiteen päättymistä. Epäilen kyllä, että Arson on huomannut näiden toimenpiteiden parantavan sen oloa, ei Arsonkaan aina ole terve ollut, mutta eläinlääkärin käynnin jälkeen ori on taas oma itsensä. Kengittäjä onkin asia erikseen. Arsonia on harvinaisen vaikea saada tarhasta pois (yleensähän se ei ole temppu eikä mikään) kun kengittäjä on lähettyvillä. Oria selvästi pännii seisoa kauan aikaa kolmella jalalla jonkun takoaessa neljättä. Takajalat ovat tässäkin tapauksessa varsinainen ongelma, mutta kengittäjä saa jalan minua nopeammin ylös - onhan hän vahvempi mies. Arson pitää lähestä kaikesta elämänsä arkipäivään kuuluvista askareista, paitsi tietenkin kengittäjästä ja takajalkojen putsaamisesta. Myös kesäiset pesuhetket kuuluvat Arsonin lempijuttuihin. On ihanaa seistä viilentävän vesisuihkun alla. On myös hyvin hauska näky kun ori juo suoraan letkusta vettä - sen naama on aina ihan märkä!
Mitä sitä enempää Arsonin sukua ylistämään... Näkeehän sen likinäköinenkin, ettei Arsonin suvusta turhia hevosia löydy. Kaikki netistä löytyvät hevoset ovat laatuarvosteluissa palkittuja, osa myös on kerännyt arvonimiä upean rakenteensa ansiosta. Mutta sehän on selvä, että Arson tulee pyyhältämään näiden kaikkien ohi! Isälinja on pullollaan kuuluisia ja mainetta niittäneitä trakehner-hevosia. Kuten valtaosa suvun hevosista, Arsonin isä Skeleton Scene CIS on edesmenneen menestyksekkään Ciar Dressagen kasvattihevonen. KRJ-I palkittu ori on periyttänyt innokasta luonnettaan myös tälle pojalleen. Ori omaa upeat liikkeet ja vakaan ratsun pään, mikä kulkee suvussa. Pitkäjalkainen ruunikko ori oli värinsä puolesta pieni yllätys, sillä Scenen isä Da Vinci Code on huomiota herättävän hyvärakenteinen kimo ori. Decoksi kutsuttu ori on luonteeltaan täysi kymppi ja kuuluu selvästi siihen hevostyyppiin, joka ei kertakaikkiaan vain jaksa stressata turhista asioista. Orin osaavuudesta kertoo KRJ-I palkinto, jonka se on kaikkien sääntöjen mukaan ansainnut, samoin YLA2-palkinnon. Decon isä, Wincey on Puolassa I-palkinnolle kantakirjattu kimo trakehnerori. Mainetta niittänyt suosittu siitosori, jonka jälkeläiset tunnetaan ympäri Eurooppaa kansallisella tasolla menestyvinä kilpa- ja siitoshevosina. Winceyn isä Hilfiger W on hieman vaatimattomampi trakehnerori, jonka liikkeet eivät riittäneet juurikaan vaativaa tasoa korkeammalle. Wincey onkin yksi orin harvoista jälkeläisistä jotka pääsivät ratsastuskoulua pidemmälle. Winceyn emä Blinding on tiettävästi ollut puolalaisen ratsastuskoulun hevosia. Decon emä, Beatrice edustaa myös puolalaista sukulinjaa. Tamma tuotiin kantavana Saksaan, jossa Da Vinci Code syntyi. Beatrice toimii lähinnä siitoshevosena eikä juurikaan ole kerännyt palkintoja kilparadoilla, mutta nekin palkinnot löytyvät Intermediate-tasolta. Bean isä Thunderbolt toimi ennen ruunausta lyhyen ajan siitosorina ja pysyi harrastehevosena eikä päässyt kilpakentillä sen pidemmälle. Tamman emä Parade Or Not tunnettiin myös tavallisena pulliaisena tuntiratsun ammatissa. Beatrice ei ollut tamman ainoa varsa, kumpikin varsoista kuitenkin otti tuntumaa vaativan tason kouluradoista. Phantome tuntuu olevan paljon enemmän kuin hevonen. Sen rakenne on palkittu VIR MVA Ch- arvonimellä, KRJ-II palkinto kertoo upeasta työskentelystä kouluradoilla ja YLA2-palkinto yleisestä panostuksesta, taidosta ja hyvinvoinnista. Tammaa kuvaillaan energiseksi ja temperamenttiseksi, mutta kuitenkin upealiikkeiseksi. Tamman isä Phantom of the Opera tunnetaan monipuolisuudestaan, sillä se kilpaili vähän joka lajia; koulua, esteitä, kenttäratsastuksesta ja taisipa päästä maistamaan valjakkoajon makua. Ori on siittänyt useita menestyjävarsoja, joiden huima kapsiteetti huhutaan olevan Phantom of the Operalta peräisin. Operan isä Charlie Chaplin oli vaatimattomampi hevonen eikä kerännyt mitään mainittavaa huomiota tai menestystä, samaa ei voi sanoa Operan emästä Mercedestä, joka oli ihailtava kouluratsu vaativalla tasolla ja myöhemmin myös vaikuttava siitostamma Saksassa. Arsonin emä Cougar Kitten CIS on myös Ciar Dressagen kasvatteja ja ennenkuin tamma minua ulkomuodoltaan tai omalla menestyksellään sykähdytti, rakastuin sen sukuun. Bad Apple on minulle ennestään tuttu hevonen, jonka kanssa en kuitenkaan ikinä päässyt lähietäisyydellä. Nyt olen kuitenkin silittänyt orin varsaa Kittyä ja vieläpä omistan sen lapsenlapsen! Cougar Kitten itse on YLA3-palkittu rauhallinen ja vakaa kouluhevonen, joka on menestynyt Intermediate-tasolla. Bad Apple on trakehner, jonka jokaisen tulisi tietää. Orin rakenne on palkittu VIR MVA Ch-arvonimellä ja kouluratsastussuoritukset KRJ-II palkinnolla. Henkilökohtaisesti olen hyvin iloinen, että orin varsamäärä on rajoittunut viiteen. Orimaista vilkkautta omaava Omena kuvaillaan myös seuralliseksi hevoseksi. Omenan isä Bad Feelings on vähintään yhtä menestynyt kuin poikansa, sillä se on kerännyt huikeasti mainetta kouluhevosena. Orin omistaja veikkaa, että Bad Feelingsiä tullaan kysymään jalostukseen vielä kauan sen kuoleman jälkeen, onhan se vaikuttanut paljon ihan maailmanlaajuisesti. Orin isä Feltable keräsi myös palkintoja kouluradoilla, mutta loisti vähintään yhtä kirkkaasti myös esteradoilla. Bad Feelingsin emä Marseilles ei ole kerännyt mitään mainitsemisen arvoista menestystä, vaikkakin sen jälkeläisiä tunnetaan valtakunnallisella tasolla, sillä Marseilles toimi jonkin aikaa siitostammana synnyttäen useita tähtiä. Rose's Name toimii Saksassa harrasteratsuna ja kuulemma sopiikiin hommaansa täydellisesti rauhallisen luonteensa puolesta. Menneisyydessään tamma kilpaili vaativalla tasolla kohtuullisella menestyksellä. Tamman paikka huomattiin kuitenkin olevan tavallisena arkipäivän ratsuna, tai ei ehkä tavallisena - kaikissahan näisäs nelijalkaisissa on jotain erikoista ja kullan arvoista. Tamman isä Nameless kilpaili ja menestyi sekä koulu- että esteratsastuksessa unohtamatta valjakoajoa! Orilta löytyy useita jälkeläisiä, joista kukin on painottunut omaan lajiinsa perien voitontahtoa tältä isältään. Rosen emä Egyptian huomattiin varsasta asti ja se kantakirjattiinkin jo nuorena I- palkinnolla. Tamma ei kuitenkaan kilpaillut vaativaa tasoa korkeammalla, mihin lienee omat syynsä, sitä ei kuitenkaan kukaan usko, etteikö tammalla olisi kapasiteetti riittänyt. Cougar Kittenin emä State of Mind on tuokin Ciarin hevosia. YLA2 palkittu tamma kuvaillaan hieman kärttyisäksi neidiksi, joka on perusluonteeltaan kuitenkin ihan kiva kaveri. Kouluratsastuksessa Grand Prix-tasolla kilpaillut tamma on varmasti periyttänyt korkeita liikkeitään ja kapasiteettia jälkeläisilleen, joista kaikki kilpailevat GP-tasolla myöskin Kittyä mukaan lukematta. "Minnin" isä Dr. Feelgood herätti huomiota jo kovin nuorena ja se kantakirjattiinkin 3 vuotta täytettyään I- palkinnolle. Ori herätti kiinnostusta kotimaassaan minkä lisäksi sen maine levisi pian ulkomaille. Orin menestys on painottunut näyttelyihin, mutta koittipa se onneaan myös kouluratsastuksessa ja pärjäsikin hyvin. Feelgoodin isä Paradise City on Grand Prix-tason kouluratsu ja myös näyttelyissä ja siitoshevosena menestynyt trakehner. Syötävän suklaan ruskea hevonen siirtyi kuitenkin vihreille laitumille ennen aikojaan onnettomuuden saattamana. Feelgoodin emä Bronze edustaa vaatimattomampaa harrasteratsua. Tamma kilpaili seuratasolla, mutta päätyi puoliverisiittolaan siitostammaksi. Bronzen suvussa kuitenkin on useampi GP-tason hevonen, mikä näkyy tamman menestyineissä jälkeläisissä. Late Goodbye, joka on Minnin emä, omaa hyvin samanlaisen luonteen kuin varsansa. Late Goodbyen menestys kouluradoilla on ollut hyvää ja menestyksekkään ratsunuran jälkeen tamma päätyi siitostammaksi ja synnyttikin useamman koulutähden. Tamma näyttäisi olevan erittäin hyvä periyttäjä. Tamman isä Needles And Pins on Englannissa vaikuttanut siitoshevonen joka oli myös odotettu varsa. Ori on edustanut Britanniaa kansainvälisellä tasolla parhaimpina vuosiaan. Orin puoliso ja Late Goodbyen emä Winds of Change tunnettiin erittäin merkittävänä siitostammana. Tamma kantakirjattiin I- palkinnolle huippupistein ja sen varsat ovat lähes poikkeuksetta kilpailleet hämmästyttävin tuloksin. Hevosille, joiden suvussa Winds of Change esiintyy, on suuri kysyntä ympäri maailmaa. Jälkeläiset Kilpaura VIR MVA Ch arvonimi myönnetty 2009. Kouluratsastusjaoksen elokuun laatuarvostelutilaisuus 30.8.2009 ☆ ☆ ☆ ☆ tähteä Trakehnerorikatalogin arvostelutilaisuudessa 26.9.2009 NJ-näyttelyt Ratsastuskilpailut
KRJ-kouluratsastus, 72 sijoitusta
VVJ-valjakkoajo, 8 sijoitusta Valmennukset Kouluvalmennus 10.7.2009, taso Intermediate II, valmentaja Jenza Kouluvalmennus 9.7.2009, taso Intermediate II, valmentaja Lilla Kouluvalmennus 5.7.2009, taso Intermediate I, valmentaja Lilla Kouluvalmennus 30.6.2009, taso vaativa A, valmentaja Urasiili Kouluvalmennus 20.6.2009, taso vaativa A, valmentaja Urasiili Kouluvalmennus 5.6.2009, taso helppo C, valmentaja Urasiili Kouluvalmennus 30.5.2009, taso vaativa B, valmentaja Urasiili Estevalmennus 28.5.2009, taso 80-90 cm, valmntaja Suski V Kouluvalmennus 25.5.2009, taso vaativa B, valmntaja Urasiili Kouluvalmennus 5.5.2009, taso helppo A, valmntaja Urasiili Kouluvalmennus 30.4.2009, taso helppo B, valmentaja Urasiili Kouluvalmennus 21.4.2009, taso helppo B, valmentaja meghan Kouluvalmennus 20.4.2009, taso helppo C, valmentaja meghan Kouluvalmennus 18.4.2009, taso helppo B, valmentaja Piia Terälä |